• Document: Heikki Hietala. Hotelli Tulagi. Suomentanut Seppo Raudaskoski
  • Size: 96.23 KB
  • Uploaded: 2018-12-08 12:55:20
  • Status: Successfully converted


Some snippets from your converted document:

Heikki Hietala Hotelli Tulagi Suomentanut Seppo Raudaskoski 1 Englanninkielinen alkuteos Tulagi Hotel © Heikki Hietala First published by Dragon International Independent Arts, London, 2010 Omar Khaijamin runot kokoelmasta Omarin malja, suomentanut Toivo Lyy. ISBN 978-952-5701-43-2 Painopaikka TBB Slovakia, 2014 Sitruuna Kustannus Oy www.sitruunakustannus.fi 2 Leena-Marille, Ossille ja Paavolle ja Wells Norrisille, joka lensi niillä taivailla. 3 4 1 ”Jack! Hei Jack! Herää, sinulle tuli vieras.” ”Uuhh... mene Martin pois. Minä olen vainaa.” Vuoteessa makaava mies ei viitsinyt vilkaista ovella seisovaa Martinia eikä edes avata silmiään. Hän tyytyi kääntymään vasemmalle kyljelleen ja käpertyi kerälle. Martin ei luovuttanut vaan kävi ravistelemassa Jackia ja palasi sit- ten roikkumaan ovenkamanasta polvet koukussa. ”Jack!” Martin oli päättänyt olla itsepintainen. ”Meille tuli sellai- nen vieras, että haluat varmasti nähdä hänet.” ”Ei tänne ole tulossa tänään ketään. Ainakaan ketään tuttua. Mene nyt siitä järjestämään minulle hautajaiset.” Hän käpertyi en- tistä tiukempaan sykkyrään ja veti peiton päänsä yli. Martin huokasi työlästyneenä ja jatkoi tehtäväänsä. ”Jack – tuolla on nainen, joka lensi tänne viime yönä Trans-Oceanicilla. Hän yö- pyi Tulagissa Sir Randolphin vierastalossa, ja hänet tuotiin saarelle juuri äsken. Hän kuulemma tunsi Donin. Hän haluaa puhua kans- sasi Don Wheeleristä.” Martin kiskoi peiton Jackin pään päältä, ja esiin tuli vähän alle kolmikymmenvuotias, ruokkoamaton ja sänkileukainen mies, suo- ranainen krapulan ruumiillistuma. Martin pudisteli päätään. ”Olisi sinun Jack pitänyt jo viisastua. Älä ikinä ryyppää kyläpäälliköiden kanssa. Heidän oluensa on jotain ihan yliluonnollista. Sitä paitsi sinun pitää nousta joka tapauksessa. Et voi nukkua koko päivää.” Jack yritti pakottaa silmäluomensa auki, mutta kirkas aamu- aurinko paistoi oviaukosta Martinin takaa. Jackin päässä takovat 5 sepät pääsivät täyteen vauhtiin. Veri kohisi hänen korvissaan kuin suuret palkeet, joita hänen kiihtynyt sydämensä paineli. ”Nouse nyt, sinun pitää tulla tapaamaan häntä. Hän ei ole mi- kään lomalainen.” Jack ponnisti istumaan vuoteellaan. Hän yritti nousta mutta kaa- tui katse harittaen takaisin patjalleen ja löi päänsä aaltopeltiseinän mutkaan. Kun hän sai viimein kömmittyä pystyyn, hän tarkensi katseensa majan verantaan, joka kylpi Salomonsaarten säkenöiväs- sä auringossa. Verannalla seisoi kevyeen kukkamekkoon pukeutunut nainen, jolla oli kädessään pieni kassi ja vieressään nahkainen Gladstone- matkalaukku. Jack työnsi Martinin tarjoaman käden syrjään ja raa- husti ovelle tietäen varsin hyvin, että hänen olemuksensa ei ollut järin hienostunut. ”Tekö olette Jack McGuire?” Nainen hymyili. ”Onpa hauska ta- vata teidät viimein. Minä olen Kay Wheeler.” Nainen ojensi kätensä. Jack tarttui siihen ja tunsi hänen lujan puristuksensa. Jack yritti muistella, oliko Don maininnut sellaisen nimen silloin muinoin, kun he olivat lentäneet yhdessä, mutta hä- nen aivonsa vilkuttivat tyhjää. Toisaalta Jackin oli vaikea muistaa sinä aamuna äitinsäkään nimeä. Lopulta naisen sukunimi herätti hänen hoksottimensa. Oliko tässä Donin sukulainen? Sisko ehkä? ”Päivää”, Jack sai sanottua. ”Istukaa.” Martin tuli väliin ja mulkaisi Jackia halveksuvasti. ”Haluatteko jotain juotavaa? Meillä on ikävä kyllä vain ginitonicia, tai no on meillä täkäläistä olutta, mutta gini taitaa olla turvallisempaa.” Kay nyökkäsi. ”Se maistuu kyllä, kiitos. Täällä on niin kuuma jo näin varhain päivällä. Toista kuin kotona Bostonissa.” Hän istuu- tui verannalla olevaan huteraan kangastuoliin. Martin nyökkäsi ja meni sisällä olevalle puukaapille sekoittamaan drinkkiä. Jackin aivot olivat jo vähän kirkastuneet ja raksuttivat kiivaasti. Vai Bostonissa? Don ei ollut koskaan puhunut mitään Bostonista. Martin palasi sillä välin verannalle ja ojensi drinkin Kaylle, joka hymyili kiitokseksi ja maistoi. ”Minä luulin, että Don oli kotoisin Washingtonista”, Jack uskal- 6 tautui sanomaan. ”Niin, hän syntyi Seattlessa, mutta tapasin hänet New Mexicossa vuonna 1939. Menimme naimisiin 1940, ja te lähditte sotaan hä- nen kanssaan kesäkuussa 1942.” Jack tyrmistyi. Don oli siis ollut naimisissa? Hänen silmissään Don Wheeler oli ollut naisia kaatavan lentäjäsankarin perikuva. Donin lompakko oli ollut paksu kuin mikä, eikä siellä ollut juuri seteleitä vaan puhelinnumeroita, jotka oli raapustettu ravintolalas- kujen, paperilautasliinojen ja muiden lappusten s

Recently converted files (publicly available):